MISTÄ KUVITUKSEN HINTA SYNTYY

Moni varmaan ihmettelee, mikä kuvituksessa maksaa –sehän on niin hauskaa työtä ja pelkkää hupia. Niin se onkin, mutta kun sitä tekee elääkseen, näkökulma on pakosti toinen. Itsensä työllistävillä freelancereilla ei ole työnantajan maksamia työvälineitä, vakiopalkkaa, kesälomia, lounasseteleitä, tyky-toimintaa, täydennyskoulutusta eikä sosiaaliturvaa, ellei hän sitä itse pysy hankkimaan.

Kuvittajat ry teki jäsenistössään (melko suppeaksi jääneen) kyselyn, josta ilmeni mm. suoranainen ”eläkepommi”. Vastaajista 22 % ei maksa lainkaan eläke– tai työttömyysvakuutusta, koska tulot ovat niin pienet, että ne olisivat pois ruokarahoista. Jos politiikka ei muutu, heillä on odotettavissa eläkettä nykytaksojen mukaan noin 800 e / kk. Takana on kuitenkin yleensä noin 4-5 vuoden koulutus (josta jää velkaa), tai työkokemusta tästä vaativasta ammatista. Kuvittajuuden takia 12 % taiteilijoista ilmoittaa joutuneensa tinkimään jopa lasten hankinnasta. (Ks.Kuvittaja 1/2019)

Jatka lukemista ”MISTÄ KUVITUKSEN HINTA SYNTYY”
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial